HC-Vantaan mollivoittoinen tuplapeli viikonloppu.

Viikonloppuna pelattiin kaksi vierasottelua GrIFK:ta sekä HAKIA vastaan ja molemmista otteluista  tappiot kotiin tuomisina.
 
Lauantaina mentiin Granin vieraaksi ja pari ekaa vaihtoa näytti pirteältä ja saimme heti alkuun läpiajon

mutta emme onnistuneet maalinteossa. Erän vanhetessa vastustaja otti pelin hallintaansa ja teki pari nopeaa maalia. 2-1 kavennusmaalin jälkeen

olimme vielä hetken pelissä mukana mutta kaksi maalia omiin vielä erän loppussa käytännössä ratkaisi jo pelin. Jostain syystä olimme joka osa-alueella

potkun jäljessä emmekä pystyneet tällä kertaa haastamaan hyvin liikkunutta vastustajaa. Loppunumerot murheelliset 9-2.

 

Sunnuntaina Lohjan vieraana ensimmäisessä erässä jatkui meidän tahmea liike ja huono vapaiden miesten pitäminen. Onnistuimme pääsemään kuitenkin erätauolle 0-0 tilanteessa. Toisessa erässä oli näkyvissä hieman terävöitymistä ja kun onnistuimme vastustajaa paremmin maalipaikoissa siirryimme toiselle erätauolle 3-0 johdossa. Vielä kolmannen erän puoliväliin asti homma näytti hyvälta ja johdimme 4-1. Tämän jälkeen joukkueelta petti henkinen kantti ja otimme peräkkäin kaksi typerää jäähyä joista HaKi rankaisi. Ja kun tuomarit antoivat vielä meille pari kyseenalaista rangaistusta, onnistui vastustaja

tekemään vielä kaksi YV-maalia voittaen ottelun 5-4. Onneksi kyseessä ei ollut se kauden viimeinen ja ratkaiseva peli mutta nyt on viimeinen hetki joukkueen ryhdistäytyä ja kaivaa jostain se playoff tunne ja taistelutahto mitä voittaminen vaatii.